KnowPulp – Sellunvalmistuksen oppimisympäristö

 

KnowPulp -internetversio ⇒
(vaatii käyttäjätunnuksen ja salasanan)

KnowPulp -ekstranetversio ⇒

 

Osta lisenssi ⇒

 

© Copyright 2001-2021 Taitotalo ja Prowledge Oy

 

Paperi- ja selluteollisuudessa verkko-oppiminen on nuoren aikuisen iässä

Paperinvalmistuksen selainpohjainen oppimisympäristö KnowPap on palvellut oppilaitoksia ja yrityksiä jo 20 vuotta. Samoja vuosia kolkuttelee KnowPulp, vastaava sellunvalmistuksen oppimisympäristö.

KnowPap ja KnowPulp ovat poikkeuksellisen toimivia ja kansainvälisestikin merkittäviä tietopankkeja

Molemmat oppimisympäristöt ovat kaikkien Suomen metsäklusterin merkittävämpien yritysten hyvän yhteistyön tuloksena toteutettuja erittäin laajoja tietopankkeja.

– Erityiseen rooliin voi nostaa silloisen Valmetin, jolta saimme paljon multimedia-aineistoa. Myös AEL luovutti alan tekstiaineistonsa järjestelmään. Ensimmäinen versio syntyi suurelta osin näistä aineistoista, kertoo KnowPapin ensimmäisen kehitysprojektin projektipäällikkö, VTT:n johtava erikoistutkija Jari Hämäläinen.

Ensimmäiset aineistot olivat ratkaisevan tärkeitä, että järjestelmästä tuli hyvä. Niin hyvä, että yritykset ottivat sen käyttöön ja päättivät rahoittaa jatkokehitystä ja sittemmin ylläpitoa.

Tänä päivänä järjestelmiä käyttävät monet suuret alan yritykset, kuten esimerkiksi Stora Enso, UPMKymmene, Metsä Fibre ja Metsä Board. Myös eri laitetoimittajat, alusta alkaen mukana olleen Valmetin lisäksi Andritz ja Sulzer Pumps Finland, ovat mukana järjestelmien kehitystyössä. Näiden yritysten lisäksi aineistoa järjestelmiin on saatu yli 100 muulta alan toimijalta.

Know-tuotteet auttavat monenlaisia käyttäjiä

Oppimisympäristöjen monipuolisuudesta kertoo myös niiden soveltuminen erilaisille käyttäjäryhmille. – KnowPapin avulla voi kehittää itsenäisesti omaa osaamista, mutta se on myös kouluttajan työkalu, kertoo UPM:n koulutuspäällikkö Jari Nyström. UPM hyödyntää alustaa paljon esimerkiksi oppisopimuskoulutuksensa tukena.

Nyström korostaa myös oppimisympäristöjen hyödynnettävyyttä tuotannon ohessa 24/7.

– Oppiminen valvomoissa tuotannon aikana on KnowPapin avulla mahdollista. Aina ei tarvitse lähteä luokkahuonekoulutukseen vaan tarvittavan täsmätiedon voi hakea Know-järjestelmistä, hän tarkentaa.

Stora Enson HRD-päällikkö Sari Pöllänen komppaa Nyströmiä ja täydentää käyttökohteita. – Hyödynnämme Know-alustoja myös erilaisissa projekteissa. Kun esimerkiksi uusimme prosesseja tai yksittäisiä laitteita, käymme alustoilla katsomassa, mitä perustietoa asiaan liittyen löytyy, hän jatkaa.

Laitevalmistaja Andritzilla Know-alustoja käytetään paljon perehdytystyökaluna sekä arkipäivän työn tukena. – Meillä lähes kaikki tekniset työtekijät ovat insinöörejä, mutta kaikki eivät ole prosessi-insinöörejä. Tällöin oman teknisen koulutuksen tueksi voi tarvita vahvistuksia ja ne löytyvät helposti alustoilta, kehitysinsinööri Taina Lintunen Andritzilta sanoo.

– Joskus kokeneemmatkin saattavat tarkistaa sieltä jotain itsellensä outoja termejä, hän naurahtaa. Nuorimmat käyttäjät ovat alustaa nuorempia, kokeneimmat ovat ehtineet käyttää järjestelmiä koko niiden 20-vuotisen olemassaolon ajan.

KnowPap-kehitysryhmä kokoontuu säännöllisesti. Kuvassa oikealta AEL:n kehitysjohtaja Kari Kaihonen, UPM:n koulutuspäällikkö Jari Nyström, Andritzin kehitysinsinööri Taina Lintunen, AEL:n kouluttaja Laura Hakonen, Prowledgen toimitusjohtaja Mikko Kittilä sekä niin ikään prowledgeläiset Tuomo Dahlman sekä Juha Kittilä.

Tekes-hankkeesta alan käsitteeksi

KnowPap ja KnowPulp syntyivät alun perin 1990-luvulla VTT:n koordinoiman Tekes-hankkeen tuloksena. VTT ylläpiti alustaa joitain vuosia ja perusti ensimmäisiä käyttäjäryhmiä. VTT:n intresseissä ei ollut kuitenkaan ylläpitää alustaa pitkällä tähtäimellä, joten silloin tuli kuvioihin tekniikan kouluttaja AEL, joka oli sopivan neutraali taho ylläpitäjäksi.

VTT luopui ylläpidosta, mutta ei käyttämisestä. – Järjestelmät ovat erityisen hyödyllisiä tutkijoille, jotka osallistuvat metsäteollisuuden projekteihin, mutta joiden oma erityisosaaminen on muilla aloilla, sanoo Jari Hämäläinen.

Alustat siirtyivät vuonna 2011 AEL:n omistukseen. Niiden teknisestä toteutuksesta ja sisällön syötöstä on vastannut ensimmäisen tutkimushankkeen jälkeen Prowledge Oy.

Prowledge on metsäteollisuuden oppimisympäristöjä kehittävä yritys, jonka vetohahmoilla on taustallaan vahva ymmärrys paperiteollisuudesta.

– Kaipasin itse aikoinani opiskeluaikana paikkaa, josta olisi voinut tarkastaa, mille kohtaa prosessia joku tietty yksityiskohta sijoittuu ja mistä olisi saanut kokonaiskuvan eri prosesseista, kertoo Prowledgen toimitusjohtaja Mikko Kittilä. – Nyt sellainen paikka löytyy ja se on alalla jo ihan käsite, hän naurahtaa kuvaillessaan KnowPapia.

KnowPapin laajuudesta kertoo se, että suomenkielisessä versiossa on 1,2 miljoonaa sanaa ja lähes 8000 kuvaa. Sekä KnowPapista että KnowPulpista on lisäksi englanninkielinen versio. KnowPulpista osa on käännetty myös espanjaksi.

Oppimateriaalissa on pyritty selkeyteen ja ymmärrettävyyteen käyttämällä paljon kuvia ja kaavioita.

Oppimisalustat ovat lähes saman ikäisiä kuin koko verkko-oppiminen konseptina

KnowPap ja KnowPulp ovat olleet kärkipään kulkijoita viime vuosikymmenten kehityksessä, jossa koulutusmateriaali on siirtynyt yhä enemmän digitaaliseksi ja verkon kautta saatavaksi. Alustojen alkuaikoina 1990-luvulla, aikana jolloin kaikilla yrityksillä ei ollut edes verkkosivuja, diakuvien skannaaminen verkkoon oli edistyksellistä. Erilaiset animaatiot ja simuloinnit auttoivat hahmottamaan asioita ollen myös kehityksen kärkeä. Materiaalin jakelu verkossa oli silloin suurta high-techiä.

Järjestelmän perusrakenteen suunnitteluun panostettiin paljon: useat kotimaan parhaista asiantuntijoista koostuvat suuret työryhmät suunnittelivat sisältöä ja VTT:n käytettävyystutkijat tekivät useampiakin käyttäjätutkimuksia jo kehitysprojektin aikana.

– Alustojen ylläpidon ja kehitystyön tuloksena AEL on saanut korvaamatonta oppia digitaalisen oppimateriaalin toimivuudesta käytännössä ollen näin yksi verkko-opetuksen uranuurtajista, iloitsee AEL:n kehitysjohtaja Kari Kaihonen.

Nykyisin, kun verkko-oppiminen on arkipäivää, KnowPapin ja KnowPulpin arvo tulee niiden sisältämästä monipuolisesta tiedosta. Alustoja ylläpidetään aktiivisesti, jolloin niiden sisältämä data on koko ajantasaista. Kaikkia alustoilla olevia simulaatiomalleja ei löydy muualta – ei edes Googlella.

KnowPap ja Know Pulp tukevat elinikäistä oppimista

KnowPapia ja KnowPulpia käytetään laajasti sekä itseopiskelussa, koulutuksessa ja myös yrityksissä jokapäiväisen työn ja oppimisen tukena. Kolmisenkymmentä oppilaitosta AEL:n lisäksi hyödyntää alustoja opetuksessaan.

– AEL:ssä järjestelmät ovat käytössä ainakin metsäteollisuuden ja energia-alan prosessikoulutuksissa ja kunnossapitokoulutuksissa, sanoo AEL:n kouluttaja Laura Hakonen.

– Alustat tasaavat osaamista alalla. Kumpikin on vertaansa vailla oleva kattava sähköinen perusopas, Hakonen jatkaa.

Alun perin alustat on kehitetty metsäteollisuuden tarpeisiin, mutta soveltuvat hyvin myös esimerkiksi energia-alalle. Materiaaleissa paperi- ja sellutekniikan lisäksi paljon kunnossapito- ja automaatioasiaa.

Lisätietoa

Riku Silván, koulutuspäällikkö, Taitotalo
riku.silvan@taitotalo.fi, 050 345 8337

Laura Hakonen, kouluttaja, Taitotalo
laura.hakonen@taitotalo.fi, 050 553 8354
www.taitotalo.fi

Mikko Kittilä, toimitusjohtaja, Prowledge
mikko.kittila@prowledge.com, 050 545 2353
www.knowpap.com
www.knowpulp.com